Time to step outside







Kevättä kovasti jo odotellaan eikä eilisen lumisade anna ainakaan minun mieltäni lannistaa. On sitä kylmiä vappuja ennenkin ollut. Pian aurinko alkaa lämmittämään terassin kulmaa ja mieli halajaa ulos kuopsuttamaan pihan puhtaaksi talven jälkeen. Mikä onkaan ihanin tapa nauttia lämpenevistä päivistä ja illoista kuin istuskella terassilla.  Harvaa meistä kuitenkaan houkuttelee pinttynyt ja likainen terassilaudoitus.
Nytpä siis jaan teille muutaman toteutuksen joiden avulla saat terassista,  parvekkeesta tai kesähuoneesta viihtyisän paikan viettää aikaa ja ottaa kaiken irti parhaimmista kesäpäivistä.
Kestopuunvärinen laudoitus terassilla ei oikein houkutellut joten päätimme maalata varaston edessä sijaitsevan terassin, ovet sekä aidan rimat mustaksi ja talon edustalla olevan terassin kelonharmaaksi.
Tummanharmaa Kelo sointuu kauniisti pohjoisen luontoon ja kestää aikaa.
Ensin vanha terassi pestiin huolellisesti Terassi-ja Kalustepesulla,  jonka jälkeen se käsiteltiin Tikkurilan kelonharmaalla Valtti Plus Terassiöljyllä 


The sun has begun to warm a corner of the terrace and it feels like it is time to wake up and go outside after a long winter.  What a wonderful way to enjoy the warming days when you can sit on the terrace.  However, no one likes to spend time on a dirty terrace.

I will give you a few tips to help you enjoy your terrace, balcony or the summer room, so you and your family will have a comfortable place to spend time and take the most out of the best summer days.
The look of our terrace wasn’t too attractive, so we decided to paint it.
The timeless Ash gray wood oil melts beautifully into the northern nature.
First, the old terrace was thoroughly washed with Tikkurila Terassi- ja Kalustepesu (Terrace and Garden Furniture Wash) and then treated with Tikkurila’s gray Valtti Plus Terassiöljy (Terrace Oil).










Vanhan varaston ulkolaudoituksen maalit olivat jo päässeet hiukan rapistumaan, mutta muiden projektien viedessä aikaa päädyttiin tällä kertaa maalamaan vain terassi ja ovet. Vanha terassi oli erittäin kulunut ja ovet olivat ruskeat. Uudeksi väriksi pinnoilla valittiin musta, jotta yleisilme saataisiin yhtenäiseksi ja tarpeeksi peittäväksi. Musta väritys varaston ovissa, terassissa ja aidassa taas antaa kontrastia vaaleille seinille ja ryhdittää rakennuksen modernimmaksi kokonaisuudeksi. 
Kannattaa kuitenkin hiukan seurata sitä säätiedotusta ennen kuin aloittaa maalausurakan ettei käy niin kuin minulle. Olin saanut ensimmäisen kerroksen maalia juuri levitettyä niin taivas repesi ja rankkasade huuhtoi osan maalista mennessään. Seuraavalla viikolla aloitin homman alusta. Onneksi tämä varaston terassi ei ollut kovin suuri pinta-alaltaan.
Valmiin terassin kalustimme kutsuvaksi ja vanha aikaisemmin maalattu Lundiakin löysi paikkansa uudelta mustalta terassilta. 
Tästä pääset Tikkurilan sivuille katsomaan ohjeet terassin maalaukseen.

The painted exterior surfaces in the old warehouse had already gotten a little worn out, but because we were busy with other projects, we only had time to paint the terrace and the doors. The old terrace was very worn and the doors were brown. We decided to paint the doors, fence and terrace in black so that the general look would be uniform and sufficiently cover the old surface. Black coloring on the doors, terraces and fences gives contrast to the light walls and makes the building more modern.
The old Lundia that I painted earlier found its place on the new black terrace.






Ulkokalusteeksi soveltuva betonipöytä tehtiin itse. Metallijalat maalattiin mustiksi Unica-ulkokalustemaalilla ja betonin pinta hiottiin ja käsiteltiin Anti-Dust -pölynsidonta-aineella.
Karhea betonipöytä toimii upeana vastapainona herkille kasveille ja pehmeille sohvatyynyille.
Tästä pääset Tikkurilan sivuille katsomaan tarkempia ohjeitä betonipöydän maalaukseen.


A concrete table is suitable for outdoor use and it was a DIY project. The metal legs were painted black with Unica Special Alkyd Paint and the concrete surface was sanded and treated with Anti-Dust Agent.



Varaston sisään kätkeytyy upea kesähuone. Mikäli pihallanne on leikkimökki tai aitta tai olette ehkä ajatelleet tänä kesänä rakentaa sellaisen, niin tässäpä loistava vinkki mikäli haluat pitää sisäpinnat puunsävyisinä. Me rakensimme viime vuonna varastoomme kesähuoneen, jonka seinät pinnoitimme koivuvanerilla. Halusimme jättää pinnat luonnonvaaleiksi ja moderneiksi, joten käsittelimme pinnat Supi Saunasuojalla, koska se antaa pitkäkestoisen suojan kylmille sisätiloille. Läpikuultava suoja-aine muodostaa likaa ja vettä hylkivän pinnan. Supi Saunasuoja sisältää myös homeenestoainetta, joka suojaa käsiteltyä pintaa. Samalla pintakäsittelyaineella voi käsitellä kaikki kylmät sisätilat, mukaan lukien aitat ja leikkimökit. 
Inside the small warehouse we have a magnificent summer room.  If you have a playhouse or a crib or you have thought about building something like that this summer, then this next tip is a great one to maintain the wooden look on the inner surfaces. 

Last year we built our little summer room. The walls were covered with birch plywood. We wanted to leave the surfaces natural and modern, so we treated the surfaces with Supi Saunasuoja (Sauna Finish), because it gives a long-lasting protection to a cold interior. The translucent protective agent forms a dirt and water-repellent surface. Supi Saunasuoja also contains an anti-molding agent that protects the treated surface. With the surface treatment you can treat any cold interiors, including stalls and playhouses.



Postaus toteutettu yhdessä Tikkurilan kanssa
Sponsored post



1 comment:

  1. Tiina K.4/29/2017

    Well done! Beautiful!

    ReplyDelete